Olen aina ihmetellyt, miten vanhemmat voivat antaa jälkikasvunsa vain olla pötköttää. Omassa kodissani jouduin sisarusteni kanssa tekemään kotitöitä. Usein laitoimme aterian valmiiksi klo kuudeksi, kun vanhemmat tulivat töistä. En koskaan kyseenalaistanut sitä, edes silloin, kun eräät ystäväni ihmettelivät kotitöiden määrää, joita jouduimme tekemään. Me lapset osallistuimme kodin töihin, ruuanlaittoon, siivoamiseen, leipomiseen, korjaustöihin jne. En koskaan pitänyt sitä outona, vaan luonnollisena. Emme me joutuneet tekemään mitään liian raskasta tai vaarallista ikäiseksemme, emmekä me joutuneet "raatamaan" vanhempiemme katsoessa vieressä. Itse asiassa luulen, että sen vuoksi me kaikki kasvoimme tunnollisiksi ihmisiksi. Minusta lapset pitäisi opettaa jo nuoresta lähtien tekemään töitä ja osallistumaan. Siinä oppii vastuuta ja oppii huolehtimaan itsestään. Lisäksi tajuaa, ettei raha tule itsestään ja ettei kukaan ole velvollinen huolehtimaan sinusta. Vaikka haluankin yhteiskunnan tukevan huono-osaisempia ja tarjoavan yhtälaiset mahdollisuudet nuorisolle, ei yhteiskunta mielestäni ole vastuussa/velvollinen huolehtimaan yksilöistä.

Mielestäni nykyajan nuoria ja aikuisiakin leimaa ajatus, että yhteiskunta olisi velkaa heille hyvän elämän. He ovat tavallaan oikeassa, mutta unohtavat, että he itse muodostavat yhteiskunnan. Me jokainen olemme velkaa itsellemme. Yhteiskunta on sellainen, kuin sen yksilöt ovat. Jos yksilöt eivät ole valmiita tekemään töitä oman hyvinvointinsa eteen, miten yhteiskuntakaan hyvinvointia voisi tuottaa yksilölle? Jos et itse ole valmis antamaan omastasi (työpanostasi), miten voit vaatia yhteiskuntaa antamaan sinulle?

 Tulipahan vuodatettua.