Näinä myöhäisinä tunteina, kun istun kotona yksin minut valtaa kaipuu.
Tällaisina hetkinä romanttinen komedia saa minut itkemään, eikä mikään
maan päällä saa minua positiivisemmalle mielelle. Näinä hetkinä sitä
vain miettii, että haluanko rakastaa, jotta joku jakaisi elämänsä minun
kanssani. Kun olen yksinäinen.
Sanotaan, että rakkaus tulee vastaan yllättäen eikä sitä voi pakottaa.
En ehkä vieläkään voi ymmärtää tuota täysin. Tunteet ovat mitä ovat,
tietenkin, mutta tunteisiinsa voi vaikuttaa. Tai muuten olisin ollut
hyvin, hyvin onneton. Olen ollut monen monta kertaa ihastunut ystävieni
poikaystäviin. Mutta jos en omiin tunteisiini olisi pystynyt vaikuttaa,
kuinka monen takia olisin särkenyt sydämeni?
Nyt pitempään aikaan kuin muistankaan olen ihastunut tosi mukavaan
mieheen, joka on vapaa. Tavallaan olen antanut itselleni luvan
rakastua. Ja tunteeni menevät laidasta laitaan. Nyt olen joutunut
kohtaamaan monia epävarmuuksiani, joita en ole koskaan ennen joutunut
käsittelemään. Enkä tiedä kykenenkö siihen. Yritän psyykata itseäni,
käsken itseäni rohkaistumaan ja vakuutan itselleni, ettei maailma
lopukkaan, vaikka kaikki ei sujuisikaan kuten toivon.
Ja tässä uuden mahdollisuuden edessä, uuden ihmissuhteen kynnyksellä,
ennen kuin mikään on vielä varmaa, pelkään eniten menettämistä. Olen
aina murehtinut enemmän tulevaa, kuin mennyttä. Eipä kai ole ollut
menneisyydessä mitään murehdittavaa. Tämän kerran ajattelin ottaa
riskin. Sitten jos ja kun tämä on ohi ja voin oikeasti murehtia
mennyttä, olen yrittänyt riittävästi. Joskus on uskallettava särkeä
sydämensä.
tiistai, 15. elokuu 2006
Kommentit